Ulkoistettu bloggaaminen yleistä maailmalla

Suuressa maailmassa yhä useammalla yrityksellä on oma blogi. Hyvin usein yrityksen oman henkilökunnan työaika ei riitä bloggaamiseen, ja siksi blogin kirjoittaminen on ulkoistettu ammattilaisen kirjoitettavaksi. Työpaikkoja voi katsella vaikkapa Probloggerin työpaikkailmoituksista.

Bloggaaminen on luonnollisesti helppoa ulkoistaa maihin, joissa palkkataso on alhaisempi kuin pohjoisissa teollisuusmaissa. Esimerkiksi Yhdysvalloista on luontevaa siirtää sisällöntuotanto vaikkapa Intiaan, josta löytyy runsaasti erinomaista englantia kirjoittavia asiantuntijoita alalle kuin alalle.

Suomessa tämänkaltainen offshore-ulkoistaminen on kielikynnyksen takia epätodennäköistä. Edullisemman palkkatason maista ei yksinkertaisesti löydy sujuvaa suomea kirjoittavia halpatyöntekijöitä.

Mikäli nettiliiketoiminta perustuu edes merkittävältä osalta englanninkieliseen blogiin, kannattanee myös pienyrittäjien harkita blogin kirjoittamisen ulkoistamista edullisempaan maahan. Tällöin blogin ylläpitäjän tehtäväksi jää koordinoida juttujen kirjoittamista. Liiketoiminta on tietenkin kannattavaa vain silloin, kun blogin tuomat mainostuotot ja kumppanuusohjelmien tuomat tulot ovat suurempia kuin ulkoistamisesta aiheutuvat palkkakulut.

Ulkoistettuun bloggaamiseen liittyykin taloudellinen riski toisella tavalla kuin omaan bloggaamiseen. Omaa blogia kirjoittava uhraa lähinnä oman työpanoksensa liiketoiminnan hyväksi, mutta ulkoistetun blogin ylläpitäjän on maksettava kirjoituspalkkiot, vaikka mainostuloja ei syntyisikään.

Tämän riskin takia bloggaamista ei varmastikaan kannata ulkoistaa heti alussa. Ensin on syytä rakentaa blogista tuottava omien kirjoitusten avulla. Kirjoittaminen kannattaa ulkoistaa vasta kun on varmaa, että tulot riittävät kirjoituspalkkioiden maksamiseen. Tässä vaiheessa ylläpitäjä voikin siirtyä jo seuraavan blogin tai nettisivun rakentamisen kimppuun.

Muistathan blogin kesäarvonnan? Palkintoina on ilmaisia lottokuponkeja!

Huolehdi yrityksesi maineesta kommentoimalla sosiaalista mediaa

Viime päivinä olen lueskellut kirjoja, jotka käsittelevät sosiaalista mediaa osana yrityksen markkinointia. Aihepiiri on ajankohtainen, kuitenkaan useimmilla yrityksillä ei tunnu olevan selvää strategiaa sosiaalisen median hyödyntämiseksi markkinoinnissa.

Markkinoinnin peruskurssilla opitaan, että markkinointi ei ole pelkkää mainontaa. Markkinointia on kaikki markkinoivan organisaation intressien edistäminen, suhteiden luominen muihin toimijoihin sekä näiden intressien täyttäminen ja tarpeiden tyydyttäminen vaihdannan ja lupausten täyttämisen kautta.

Mille tahansa organisaatiolle on tärkeää pyrkiä luomaan myönteistä kuvaa organisaatiosta. Nykyään yhä suurempi osa julkisuudesta on hajautunut pieniksi osajulkisuuksiksi, jotka näkyvät esimerkiksi Internetin keskustelupalstoilla ja bĺogeissa. Tähän julkisuuteen ei voi vaikuttaa pelkällä mainonnalla tai lähettämällä lehdistötiedotteita perinteiselle medialle.

Mainonnan sijaan yrityksen on osallistuttava Internetin sisältöjen sekä sosiaalisen median rakentamiseen. Tämä onnistuu yksinkertaisimmillaan kommentoimalla blogeja ja osallistumalla eri keskustelupalstoilla käytävään keskusteluun ainakin silloin, kun yrityksen toiminta nousee esille kielteisessä valossa.

Olen varma siitä, että esimerkiksi TAK Palvelumittaria kauppaava Tutkimus- ja analysointikeskus TAK oy seuraa Internetissä julkaistuja yritystä koskevia kirjoituksia. Kuitenkaan yrityksellä ei näytä olevan minkäänlaista pyrkimystä vaikuttaa itseään koskeviin keskusteluihin. Nyt kriittiset äänet eivät herätä yritykseltä minkäänlaista kommentointia.

Blogiyleisön mielee nouseekin epäilys, että kenties myös yrityksen johto on sitä mieltä, että yrityksen tutkimustoiminta on laadutonta, kuten Katleena Kortesuo kirjoittaa blogissaan.

Sosiaalisen median aikakaudella yritys ei voi kontrolloida itseään koskevaa kirjoittelua. Internetissä on kuitenkin mahdollista vaikuttaa yrityskuvaan osallistumalla fragmentoituneeseen julkisuuteen. Tätä mahdollisuutta ei pidä jättää käyttämättä.

Rahasta-blogin seuraava artikkeli ilmestyy ensi keskiviikkona.

Blogin kesäarvonta - loistavat palkinnot!

Arvonta näyttää toimivan blogin lukijamäärän kasvattajana jo ennen heinäkuun kesäarvonnan käynnistämistä - lukijamääräni yli kaksinkertaistui tavalliseen kesäpäivään verrattuna!

Arvontaan osallistut kirjoittamalla seuraavien ohjeiden mukaisen jutun omaan blogiisi.

Olen blogissani keskittynyt tähän saakka blogin avulla tienaamiseen. Yksi helpoimmista tavoista tienata blogilla edes jonkinlaisia sivutuloja on mainosten lisääminen blogitekstejä reunustamaan. Kaikki bloggaajat eivät pidä mainoksista, aivan kuten kaikki lukijatkaan eivät niistä pidä.

Siksi toivonkin sinun kertovan omassa blogissasi, mitä mieltä olet Google AdSense -mainoksista blogeissa. Voit toki kommentoida myös muita mainosohjelmia, joihin olet törmännyt, tai joita kenties olet käyttänyt blogissasi.

Lisää juttuusi ainakin yksi linkki, joka on kohdistettu johonkin tämän blogin monista AdSense-mainoksia käsittelevistä jutuista. Mainitse lisäksi, että osallistut jutulla Rahasta-blogin kesäarvontaan. Lopuksi lähetä minulle sähköpostitse - osoite löytyy oikeanpuoleisesta palkista kuvaan piilotettuna - linkki juttuusi.

Tärkein olikin unohtua: palkinnot!

Arvonnan kohteena on vähintään kolme viiden euron arvoista lottokuponkia. Jos arvontaan alkaa kertyä runsaasti osallistujia, kasvatan palkintojen arvoa tai määrää. Palkintojen paranemisesta kerron blogissani etukäteen.

Osallistuminen arvontaan on mahdollista 14.7. 2009 kello 23.59 asti. Arvonnassa voittaneet blogit esitellään keskiviikkona 15.7. 2009 ilmestyvässä blogijutussani.

Lukijat

 

Copyright 2010.

Blogi käyttää kevyesti tuunattua Modern Clix -teemaa, jonka Introblogger on muokannut Blogspotia varten.