Tekniikka on triviaalia -- sisällöntuotanto on työlästä

Joitakin viikkoja sitten ihmettelin pihvin puuttumista suomalaisilta nettisivustoilta. Kommenteissa pihvin puutetta selitettiin mainostulojen pienuudella: kun sivustot tuottavat vain vähän mainostuloja, ei kovin kummoista sisältöäkään kannata tuottaa. Mainostulojen vähäisyys pitää varmasti paikkansa. Epäilen kuitenkin, että tämä ei ole todellinen syy sisällön vaatimattomuudelle.

Itse uskon, että suurin osa nettibisnestä erilaisilla sivustoilla tekevistä ei yksinkertaisesti ole kiinnostunut sisällön tuottamisesta. Laadukkaan sisällön tuottamisen sijaan nörttibisneksen tekijöitä kiinnostaa hakukoneoptimointi, linkkien rakentaminen, tekniikka ja raha.

Kaikki neljä seikkaa ovat varmasti tärkeitä. Valitettavasti näyttää siltä, että mainituista asioista kiinnostuneet nettibisneksen tekijät eivät yksinkertaisesti ole tottuneita kirjoittamaan luettavaa tekstiä. Linkkien rakentamiseen uhrataan kyllä työtunteja, mutta sisällön kirjoittamiseen ei viitsitä panostaa. Tai kenties nörtit eivät yksinkertaisesti osaa kirjoittaa sujuvia tekstejä, joissa pilkut ovat paikallaan?

Nörttien opettaminen sujuviksi nettikirjoittajiksi voi olla hankalaa. Todennäköisesti humanistin on huomattavasti helpompaa oppia tarvittavan tekniikan perusteet -- nettisivustojen pystyttäminen ei nimittäin vaadi kovinkaan suurta ymmärrystä tietotekniikasta. Samoin pienimuotoisessa nettibisneksessä riittävät hakukoneoptimoinnin alkeet oppii jokainen html-kielen perusasiat hallitseva muutamassa tunnissa.

Tekniikka on triviaalia, ja teknistä osaamista vaativa osa nettibisneksestä on helppo ulkoistaa. Käsittääkseni tällä hetkellä toimitaan usein juuri päinvastoin: pienimuotoista nettibisnestä tekevät keskittyvät tekniikkaan ja ulkoistavat työvoimavaltaisen sisällöntuotannon.

Teksteistä ei kuulemani mukaan kuitenkaan makseta kunnollista korvausta. Siksi suomenkielinen netti on täynnä hutiloiden tehtyjä tekstejä. Eihän tekstin tarvitse olla luettavaa, kunhan se sijoittuu Googlen hakutulosten kärkeen? Tämän kuvan ainakin saa katsomalla kotimaisten hakukoneoptimointiyritysten nettisivuja.

Usein hakukoneoptimoidun tekstin erottaa ensi silmäyksellä. Kun optimoija on päässyt valloilleen, oikeinkirjoitussäännöt päätyvät romukoppaan. Ensiksi raiskataan tietenkin optimoinnin kannalta hankalaksi koetut yhdyssanat -- "hakukoneoptimointi yritykset" näyttävät olevan kiinnostuneempia Googlesta kuin lukijoista. Samalta sylttytehtaalta ovat tietenkin peräisin netin monet "pikavippi vertailut".

Hakukoneoptimoijat ja web-analyytikot korostavat usein, ettei graafikkoa pidä päästää suunnittelemaan nettisivuja. Itse taas en päästäisi hakukoneoptimoijaa tai muuta koodinikkaria muokkaamaan saati sitten kirjoittamaan minkään yrityksen nettisivuja.

Kuka linkittäisi sivuuni?

Kaikki nettibisneksen muodot perustuvat siihen, että pystytetylle Internet-sivustolle saadaan mahdollisimman paljon kävijöitä. Kävijöiden toivotaan joko napsauttavan mainoslinkkejä tai ostavan sivustolla markkinoitavia tuotteita.

Sivuston kävijämäärät saadaan nousuun hakukoneoptimoinnin avulla. Hakukoneoptimoinnin kannalta keskeistä on, että optimoinnin kohteena olevaan sivuun saadaan mahdollisimman paljon laadukkaita linkkejä. Siksi jokainen nettibisneksen kanssa puuhaileva on kiinnostunut omiin sivustoihinsa kohdistuvista linkeistä.

Linkkimäärää voidaan esimerkiksi kasvattaa vaihtamalla linkkejä toisten nettibisnesmiesten kanssa tai tarjoamalla juttuja muiden kirjoittajien blogeihin. Hyväksi havaittu keino on myös perustaa kymmeniä roskablogeja ilmaisille blogialustoille. Näiden blogien ainoa tarkoitus on tuoda linkkejä sivustoille, joiden tarkoitus on tuottaa rahaa mainostuloina tai kumppanuusohjelmien avulla.

Linkittymistä vaikeuttaa se, että moni ansaintatarkoituksessa kehitetty sivu ei sisällä laadukasta sisältöä: se kuuluisa pihvi on kadoksissa. Jos sivulla olisi oikeasti hyödyllistä sisältöä, linkkejä kyllä kertyisi ajan myötä automaattisesti.

Jos sen sijaan sisältö on huonosti kirjoitettua, muualta nyysittyä tai vailla mitään omaperäistä asiaa, ei kukaan muu viitsi linkittää sivuun. Tällöin linkkejä on rakennettava itse vaikkapa jo mainitsemieni roskablogien avulla.

Parempia linkkejä tietysti saat, jos onnistut saamaan jonkun suositun blogin linkittämään omaan sivustoosi. Joskus tämä onnistuu kommentoimalla, joskus kehumalla, toisinaan pyytämällä. Yritykset taas onnistuvat saamaan linkkejä ja nettijulkaisuutta pienillä lahjoilla. Yksityista pikkubisnestä tekevät puolestaan tarjoavat toisiin blogeihin juttuja, joissa he voivat linkittää omiin sivustoihinsa.

Mutta linkittäisitkö itse omaan sivustoosi, jos kyseessä olisikin jonkun muun sivu? Jos et linkittäisi, miksi kenenkään muun kannattaisi linkittää siihen?

Mutta missä se pihvi on?

Ilmeisesti tuottoisilla suomalaisilla verkkosivuilla on yksi yhdistävä piirre: niissä ei ole omaa, alkuperäistä sisältöä juuri nimeksikään. Tämä johtuu siitä, että yksinkertaisessa nettibisneksessä tuntipalkka maksimoituu noudattamalla seuraavaa strategiaa:

- keskity tuottoisiin hakusanoihin
- kuppaa sisältö wikipediasta tai muualta netistä
- hakukoneoptimoi sisältö
- hanki muutama linkki
- lisää AdSense-mainokset mahdollisimman häiritsevästi
- mainosta mahdollisimman tehokkaasti kumppanuusohjelmien tuotteita
- siirry seuraavaan hakusanaan

Ilmeisesti parhaiten tuottavia ovat sivut, joilta on vaikea edes löytää omaa sisältöä. Lisäksi vähäinen sisältö saattaa olla luokattoman huonosti kirjoitettua: pilkut puuttuvat, eikä yhdyssanoja osata kirjoittaa yhteen.

Näitä pohtiessani mieleeni tulikin amerikkalainen Wendy's-hampurilaisketjun klassikkomainos yli neljännesvuosisadan takaa. Kolme eläkeläisrouvaa ihailee hampurilaisravintolassa valtavan suurta hampurilaista. Suuren sämpylänkannen alta ei kuitenkaan löydy kummoistakaan pihviä: "Where is the beef?"



Pihvi on kadoksissa myös monilta suomalaisilta nettisivuilta.

Syy tähän lienee selvä: kunnollisen pihvin tuottaminen on niin kallista ja aikaaviepää, että on helpompaa keskittyä apinatasoisilla sivuilla tienaamiseen. Laadukas sisältöhän saattaisi jopa houkutella sivulla vierailijan keskittymään sivuston sisältöön, eikä siirtymään välittömästi eteenpäin mainostajien sivuille.

Hampurilaisravintolat mainostavat suurta pihviä, mutta eivät halua tehdä ravintoloistaan miellyttäviä ympäristöjä. Tarkoitus on saada asiakkaat tankkaamaan kalorit mahdollisimman nopeasti, jotta he siirtyisivät eteenpäin. Näin ravintolan asiakaspaikat saadaan tehokkaampaan käyttöön. Nettisivuilla asiakaspaikoista ei kuitenkaan tarvitse maksaa tilavuokraa, samalle sivulle mahtuu helposti tuhat lukijaa siinä missä yksi lukija.

Tällä hetkellä kaupallista tavoitteista lähtevä mikroyrittäjien sisällöntuotanto ei pidä itse sisältöä lainkaan tärkeänä. Tavoitteenahan on pelkästään mainosvälineenä toimiminen. Tämän vuoksi Internet alkaa muistuttaa yhdysvaltalaista kaupallista televisiotoimintaa: jatkuvien mainosten lomasta on vaikea erottaa varsinaista ohjelmasisältöä.

Mutta onko ylipäänsä mahdollista onnistua taloudellisesti rakentamalla nettisivusto tai blogi, joka tarjoaisi sekä kunnollisen pihvin, että houkuttelisi viettämään aikaa sivustolla? Vai olenko pelkästään vanhanaikainen pitäessäni sivuston lukijalle syntyvää arvoa yhtä tärkeänä kuin kirjoittajalle syntyviä vähäisiä mainostuloja?

Lukijat

 

Copyright 2010.

Blogi käyttää kevyesti tuunattua Modern Clix -teemaa, jonka Introblogger on muokannut Blogspotia varten.