Luet artikkelia:

Onko verkko riittävän tiheä?

Opiskelukiireet ja yrittäminen ovat täyttäneet viime kuukauteni varsin tehokkaasti. Sen vuoksi blogin päivittäminen on jäänyt turhan vähäiseksi. Tärkeimmistä asioista on kuitenkin huolehdittava ensiksi. Tällä hetkellä tärkeyslistan kärjessä on kauppatieteen opintojen saaminen päätöksen ja rahan tienaaminen vuokranmaksua varten. Bloggaaminen ei varsinaisesti auta kummankaan tavoitteen saavuttamisessa.

Uusia nettisivustoja olen tietysti pystyttänyt myös viime aikoina. Tällä hetkellä pyrin keskittymään sivustoihin, joilla olisi mahdollista saada jonkinlaisia tuloja affiliate- eli kumppanuusohjelmien avulla. Valitettavasti monien tuottoisimpien aihepiirien kohdalla kilpailu on varsin kovaa.

Esimerkiksi pikavippi- ja kulutusluottosivustoja on Suomen verkkomaailma jo väärällään. Toistaiseksi olen pysynyt erilaisista pikavippi- ja pikalainateemoista varsin etäällä, sillä en erityisemmin arvosta näiden yritysten toimintalogiikkaa. Ajattelin kuitenkin kokeilla, mahtuisiko maahan vielä yksi sivu, jonka aiheena ovat kulutusluotot.

Kovin kilpailluilla aiheilla tienaaminen on vaikeaa, sillä sivustolle pitää laatia erittäin runsaasti sisältöä. Ilman runsasta sisältöä sivustolle ei kovin moni verkon kokija eksy, eikä ilman suuria kävijämääriä ole mahdollista päästä juuri minkäänlaisiin tuloihin. Runsaan sisällön lisäksi liikennettä voi tietysti hankkia myös Google AdWords -mainoksilla, mutta silloin täytyy sivuston konversion olla jo varsin korkealla tasolla.

Parhailla sivustoillani olen saanutkin konversion jo varsin mukavaksi: lähes yksi kävijä kymmenestä tilaa sivustolla myytävän tuotteen. Tätä tasoa olevan sivuston mainostaminen voisi jo kannattaa.

Jos taas 99 prosenttia sivuston kävijöistä kulkee vain läpi tekemättä hankintaa, on sivustossa selvästi vikaa. Silloin on harkittava pyydyksen vaihtamista parempaan.

Tämän artikkelin kirvoittamat kommentit

Esitä oma näkökulmasi

Lukijat

 

Copyright 2010.

Blogi käyttää kevyesti tuunattua Modern Clix -teemaa, jonka Introblogger on muokannut Blogspotia varten.