Näytetään tekstit, joissa on tunniste yritykset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yritykset. Näytä kaikki tekstit

Työn ja pääoman yhdistäminen tuo tulosta

Nettibisnekseen voi lähteä mukaan, vaikka käytettävissä ei olisikaan suuria pääomia. Netissä voi nimittäin yrittää ansaita rahaa pelkästään oman työpanoksen avulla, rakentamalla sivustoja ja kirjoittamalla blogeja. Näin on mahdollista ansaita ainakin sivutuloja, eikä mikään estä myöskään suurempiin ansioihin pääsemistä.

Mikäli tarkoituksesi on kuitenkin saada aikaan kunnolla tuottava yritys, ei oma työpanos välttämättä riitä kovin pitkälle: vuorokaudessa ei riitä tunteja monien nettisivujen tekemiseen, ja hyvien blogijuttujen kirjoittaminen vie aikaa runsaasti. Google ei tuo riittävästi lukijoita, eikä mainosnapsautuksia kerry toivottua tahtia. Kun nettibisneksen tuomat tulot jäävät pieneksi, muodostuu myös tuntipalkka alhaiseksi.

Niin kauan kun nettibisnes perustuu pelkästään omaan työpanokseen, ei bisnekseen juuri sisälly riskejä. Jos liiketoimintaan ei uhrata omia varoja, ei toiminta aiheuta vaaraa menettää jo säästettyä varallisuutta. Toimintaan liittyvät riskit ovat erittäin matalat, ja toisaalta yrittäjän tulot ovat vastaavasti matalat.

Riskisyys ja tuotto käyvät aina käsi kädessä. Esimerkiksi pankkitalletukset ovat melko riskittömiä sijoituksia, ja siksi niille maksetaan hyvin matalaa korkoa. Osakesijoitukset taas ovat riskialttiimpia, mutta osakkeilla on mahdollista saada hyvinkin korkeita tuottoja sijoitetulle pääomalle. Myös nettibisneksessä korkea tuotto on mahdollista vain riskinottamisen myötä.

Nettibisneksen riskisyyttä voidaan kasvattaa helposti palaamalla liiketoiminnan ytimeen eli yritykseen. Kansantaloustieteessä yritystä voidaan kuvata mustana laatikkona, jonne upotetaan panoksena kahta tuotannontekijää: työtä ja pääomaa. Yrityksen voiton maksimoinnin kannalta on tärkeää, että yritykseen työnnetään työtä ja pääomaa optimaalisessa suhteessa.

Nettiliiketoiminnan kasvattaminen onnistuukin helpommin, jos toiminnassa aletaan käyttää myös pääomaa. Lisäämällä pääoman käyttöä saadaan myös työpanos tuottamaan aikaisempaa paremmin. Pääoma voi olla esimerkiksi rahaa tai tietokoneohjelmia, joiden käyttö tehostaa toimintaa.

Nettiyrittäjä voi uhrata rahamuotoista pääomaa myös oman sivuston mainostamiseen. Tällöin sivustolle saadaan mainostamisen avulla aikaisempaa enemmän kävijöitä. Mikäli sivustolla kävijän keskimäärin tuottama summa on suurempi kuin mainosklikkauksen hinta, on mainostaminen ollut kannattavaa. Tällöin oman työpanoksen lisäksi myös pääoma on saatu tuottamaan tuloja nettiyrittäjälle.

Pääoman avulla tulee mahdolliseksi myös sisällöntuotannon ulkoistaminen. Sisällöntuotannon ulkoistaminen puolestaan kannattaa, jos vaikkapa yhden blogiartikkelin ostaminen maksaa vähemmän, kuin mitä samaisen artikkelin lukijat tuottavat mainos- tai myyntituloja sivun ylläpitäjälle.

Pääoman käyttö lisää myös nettiliiketoiminnan riskejä. Kun liiketoimintaan sijoittaa rahaa, voi ne myös menettää: ulkoistettu sisällöntuottaminen osoittautuu kannattamattomaksi, mainosklikeillä ostetut kävijät eivät tuota riittävästi eikä kalliita tietokonelaitteistoja saada kustannettua nettibisneksen tuomilla tuloilla.

Avainkysymykseksi nouseekin riskin ja tuotto-odotuksen suhde. Ovatko riskit ja tuottomahdollisuudet tasapainossa? Olisiko pienellä riskinotolla mahdollista päästä selvästi suurempiin tuottoihin?

Huolehdi yrityksesi maineesta kommentoimalla sosiaalista mediaa

Viime päivinä olen lueskellut kirjoja, jotka käsittelevät sosiaalista mediaa osana yrityksen markkinointia. Aihepiiri on ajankohtainen, kuitenkaan useimmilla yrityksillä ei tunnu olevan selvää strategiaa sosiaalisen median hyödyntämiseksi markkinoinnissa.

Markkinoinnin peruskurssilla opitaan, että markkinointi ei ole pelkkää mainontaa. Markkinointia on kaikki markkinoivan organisaation intressien edistäminen, suhteiden luominen muihin toimijoihin sekä näiden intressien täyttäminen ja tarpeiden tyydyttäminen vaihdannan ja lupausten täyttämisen kautta.

Mille tahansa organisaatiolle on tärkeää pyrkiä luomaan myönteistä kuvaa organisaatiosta. Nykyään yhä suurempi osa julkisuudesta on hajautunut pieniksi osajulkisuuksiksi, jotka näkyvät esimerkiksi Internetin keskustelupalstoilla ja bĺogeissa. Tähän julkisuuteen ei voi vaikuttaa pelkällä mainonnalla tai lähettämällä lehdistötiedotteita perinteiselle medialle.

Mainonnan sijaan yrityksen on osallistuttava Internetin sisältöjen sekä sosiaalisen median rakentamiseen. Tämä onnistuu yksinkertaisimmillaan kommentoimalla blogeja ja osallistumalla eri keskustelupalstoilla käytävään keskusteluun ainakin silloin, kun yrityksen toiminta nousee esille kielteisessä valossa.

Olen varma siitä, että esimerkiksi TAK Palvelumittaria kauppaava Tutkimus- ja analysointikeskus TAK oy seuraa Internetissä julkaistuja yritystä koskevia kirjoituksia. Kuitenkaan yrityksellä ei näytä olevan minkäänlaista pyrkimystä vaikuttaa itseään koskeviin keskusteluihin. Nyt kriittiset äänet eivät herätä yritykseltä minkäänlaista kommentointia.

Blogiyleisön mielee nouseekin epäilys, että kenties myös yrityksen johto on sitä mieltä, että yrityksen tutkimustoiminta on laadutonta, kuten Katleena Kortesuo kirjoittaa blogissaan.

Sosiaalisen median aikakaudella yritys ei voi kontrolloida itseään koskevaa kirjoittelua. Internetissä on kuitenkin mahdollista vaikuttaa yrityskuvaan osallistumalla fragmentoituneeseen julkisuuteen. Tätä mahdollisuutta ei pidä jättää käyttämättä.

Rahasta-blogin seuraava artikkeli ilmestyy ensi keskiviikkona.

Jos myyt jotain, tee ostamisesta helppoa

Keskiviikon artikkelissani esittelin kahdeksan tapaa ansaita bloggaamalla rahaa, joko euroja tai dollareita. Osa näistä ansaitsemistavoista perustui tavaroiden tai palveluiden myymiseen.

Monet yritysbloggaajat kirjoittavat blogia, jotta uudet potentiaaliset asiakkaat löytäisivät tavaroita tai palveluksia tarjoavan yrittäjän. Ajatus on järkevä, sillä bloggaaminen on halvin mahdollinen tapa mainostaa mikroyritystä ja sen tarjoomaa. Blogspotista saa ilmaisen blogialustan, ja yleensä mainostamisesta koituu tämän jälkeen kuluja vain yrittäjän oman bloggaamiseen uhratun työmäärän muodossa.

Bloggaamiseen on helppo ryhtyä, ja ottamalla hakukoneoptimoinnin näkökulmat huomioon alkaa todennäköisesti lukijoitakin kertyä pikkuhiljaa. Jos sivu on oikein optimoitu, ovat lukijat kaiken lisäksi kiinnostuneet juuri bloggaajan yrityksen tuotteista tai palveluista.

Kaikki on siis jo kunnossa?

Valitettavan usein yritysblogi on jäänyt puolitiehen: yrittäjä on unohtanut, että blogin tarkoituksena on edistää myyntiä. Blogista ei tahdo millään löytää yrityksen tai muun palveluntarjoajan yhteystietoja. Missä kauppa on? Milloin liike on auki? Kuinka liikkeen tai vaikkapa palveluitaan tarjoavan konsultin tavoittaa?

Tuo siis selvästi julki, kuka olet, mitä osaat tai mitä myyt. Kerro myös, kuinka voit auttaa mahdollista asiakasta ratkaisemaan ongelmansa tai tyydyttämään tarpeensa. Ja lopuksi kerro, miten sinut helpoimmin tavoittaa. Jos tarkoituksesi on tehdä blogilla rahaa myymällä jotain, anna kaikki asiakkaan mahdollisesti tarvitsemat yhteystiedot blogissa niin selvästi, ettei niitä tarvitse erityisesti etsiä.

Potentiaaliset asiakkaat suhtautuvat aina ostamiseen vastentahtoisesti - älä siis tee tilaamisesta entistäkin vaikeampaa.

Jos haluat oppia myymään mitä tahansa, kenelle tahansa, tilaa Joe Girardin - maailman parhaan myyntimiehen - kirjoittama opas Amazonilta! Näitä asioita et opi kauppakorkeakoulussa!

Et maksa tilauksestasi yhtään ylimääräistä, mutta tuet pienellä välityspalkkiolla Rahasta-blogin kirjoittamista.

Mitä teen, jos yritykseni ei löydy helposti Googlella?

Pien- ja mikroyrityksiä on usein vaikea löytää verkosta. Yhä useammalla mikroyrityksellä on omat verkkosivunsa, mutta niiden löydettävyys on kuitenkin yleensä heikko: sivut löytyvät verkosta, jos osaa hakea juuri tämän yrityksen nimellä Googlesta.

Usein potentiaalinen asiakas ei kuitenkaan tiedä, mistä hän aikoo hankkia tarvitsemansa palvelun tai tuotteen. Googlesta haetaan esimerkiksi helsinkiläistä parturia tai suutaria, mutta ei juuri tiettyä parturia tai suutaria. Asiakkaalla on tarve, mutta hän ei vielä tiedä, mikä yritys pystyy täyttämään hänen tarpeensa.

Pien- ja mikroyritys pystyy helposti saamaan merkittävää kilpailuetua perehtymällä hakukoneoptimointiin. Mikroyrityksen on turha turvautua ammattimaisiin, kalliisiin verkkoviestinnän ja hakukoneoptimoinnin konsulttiyrityksiin, sillä ongelmaan on usein yksinkertaisia ja edullisia ratkaisuja.

Pienyritysten verkkosivujen keskeinen ongelma hakukoneoptimoinnin kannalta on usein siinä, että sivuilla ei ole tekstiä tarpeeksi. Sivulta löytyy kyllä yrityksen nimi, tuote, omistaja, osoite ja puhelinnumero. Tämä ei kuitenkaan vielä riitä, sillä Google ei näin pienellä tekstimassalla sijoita yritystä kovin näkyvästi hakutuloksiinsa.

Helpoin tapa saada lisää painoarvoa hakutuloksissa on tekstimäärän kasvattaminen sivustolla. Joka sivulle pitäisi saada vähintään ne maagiset 300 sanaa, jotta sivuston hakukonenäkyvyys paranisi. Samalla luodaan perusta teknisemmälle hakukoneoptimoinnille.

Tekstien kirjoittaminen verkkosivulle ei välttämättä ole kovin helppoa. Kuitenkin olisi hyvä esitellä yrityksen tärkeimmät tuotteet paitsi kuvin, myös sanoin. Henkilökunta voi kertoa työstään, koulutuksestaan ja ajatuksistaan. Näin saadaan suhteellisen vaivattomasti aikaan tekstejä, joissa yrityksen tuotteet ja palvelut näkyvät luonnollisessa käyttöympäristössään. Samalla eri sanat esiintyvät hakukoneoptimoinnin kannalta hyödyllisesti eri taivutusmuodoissa.

Jos tekstien kirjoittaminen ei tunnu luonnistuvan yhtä hyvin kuin vaikkapa kenkien korjaaminen, kannattaa harkita ulkopuolisen kirjoittajan palkkaamista. Yrittäjä voi tällöin keskittyä ydinosaamiseensa ja antaa ammattilaisen huolehtia tekstien kirjoittamisesta. Tämä vaatii luonnollisesti rahaa.

Sujuvasanainen mikroyrittäjä voi kuitenkin huolehtia yrityksen Internet-markkinoinnista ja hakukoneoptimoinnista aivan itse. Helpoimmin tämä onnistuu perustamalla oma blogi, jossa yrittäjä esittelee tuotteitaan ja palveluitaan mahdollisimman monisanaisesti.

Kuvat tuotteista ja henkilökunnasta eivät riitä, sillä hakukoneoptimoinnin kannalta kuva ei vastaa tuhatta sanaaa, korkeintaan muutamaa. Kuvien rinnalle tarvitaan tekstejä, joissa kerrotaan tuotteista ja palveluista. Tärkeintä on, että potentiaalisten lukijoiden ja asiakkaiden käyttämät Google-hakusanat esiintyvät teksteissä riittävän usein.

Seuraavissa artikkeleissa kerron, kuinka blogin tai muun verkkosivun löydettävyyttä on helppo parantaa kotikonstein. Seuraa tätä blogia jatkossakin, jos haluat lukea lisää blogeista mikroyrittäjän markkinointivälineenä!

Lukijat

 

Copyright 2010.

Blogi käyttää kevyesti tuunattua Modern Clix -teemaa, jonka Introblogger on muokannut Blogspotia varten.