Luet artikkelia:

Verkkoyrittäjän kolme tulonlähdettä

Täysin epätieteellinen, pelkkään näppituntumaan perustuva arvioni on, että monilla talouden sektoreilla odotetaan ensi vuodesta jo paljon parempaa. Esimerkiksi pankit ja rahoitussektori näyttävät rekrytoivan tällä hetkellä paria edellisvuotta enemmän. Tällä hetkellä yritän kuitenkin tienata rahaa muilla konsteilla: yrittäjänä.

Tuloni koostuvat tällä hetkellä kolmesta päälähteestä:
  • konsultointipalkkiot
  • kirjoituspalkkiot
  • omien verkkosivujen tuotto
Kaksi ensimmäistä keinoa vaativat luonnollisti jonkinlaista osaamista, jotta yritysasiakkaat ovat valmiita maksamaan palkkioita. Verkkosivujen pystyttäminen ei kuulu useimpien pienten ja mikroyrityksien ydinosaamiseen. Siksi yritykset ostavat mielellään verkkosivuihin liittyviä palveluita ulkopuolisilta yrityksiltä.

Sama koskee sisällöntuotantoa. Harva yrittäjä osaa kirjoittaa sujuvia tekstejä, jotka löytyvät hakukoneilla ja auttavat myymään enemmän yrityksen palveluita tai tuotteita. Valitettavan harvassa yrityksessä kuitenkaan huomataan, että myös sisällöntuotanto vaatii osaamista. Verkkosivut koetaan edelleen lähinnä tekniseksi ongelmaksi.

Omat verkkosivut tuottavat näiden lisäksi tasaista tuloa Google-mainosten ja kumppanuusohjelmien avulla. Tämän tulonlähteen osalta töitä kannattaisi tehdä entistä enemmän vuonna 2011, koska onnistuneet verkkosivut tuottavat tuloja pitkään julkaisun jälkeenkin. Toimiva verkkosivu on pääomaa, jonka tuottoprosentti on mainio!

Tämän artikkelin kirvoittamat kommentit

Esitä oma näkökulmasi

Lukijat

 

Copyright 2010.

Blogi käyttää kevyesti tuunattua Modern Clix -teemaa, jonka Introblogger on muokannut Blogspotia varten.