Luet artikkelia:

Seitsemän blogia, joita seuraan

Päivätyö nettimarkkinoinnin konsulttina on viime kuukausina vähentänyt selvästi intoani päivittää tätä blogia. Asiaa olisi kyllä kertynyt paljonkin, mutta aivan kaikkea ei viitsi edes näin pienelle yleisölle julkisesti kertoa. Sen vuoksi päätän kolmen kuukauden blogihiljaisuuden antamalla sinun vilkaista hiukan tilaamiani rss-syötteitä.

Kun aika on rahaa, kannattaa blogien seuraamisessa siirtyä pelkästään syötteiden käyttämiseen. Itse olen ottanut tavakseni aina muutaman viikon välein poistaa selaimestani -- tai oikeastaan Google Readerista -- syötteet, joiden anti on ollut keskimääräistä heikompi. Silloin syötelistaus ei pääse kasvamaan ylipitkäksi.

Seuraavia blogeja olen kuitenkin seurannut jo jonkun aikaa.

  1. ProBlogger on paras lähde kaikille, jotka bloggaavaat tienatakseen sivutuloja tai tehdäkseen sisällöntuotannosta ammattinsa. Darren Rowse tietää, mistä kirjoittaa.
  2. Copyblogger kertoo, kuinka kirjoitat myyvää sisältöä verkkoon. Copyblogger keskittyy Darren Rowsea enemmän itse kirjoittamiseen.
  3. SEOmoz. Jos haluat seurata vain yhtä hakukoneoptimoinnista kertovaa blogia, valitse tämä.
  4. YOUmoz. Jos aikasi riittää kahteen hakukoneoptimointiblogiin, tilaa myös tämä. Blogin artikkelit ovat SEOmoz-yhteisön jäsenten kirjoittamia. Blogin parhaat artikkelit julkaistaan myös SEOmoz-blogissa.
  5. The Official Google Blog. Verkko pyörii Googlen ympärillä kaikkialla maailmassa. Suomessa Google on vielä muuta maailmaa hallitsevammassa asemassa.
  6. Occam's Razor ei nimestään huolimatta ole tieteenfilosofiaa käsittelevä blogi. Blogia kirjoittaa Avinash Kaushik, jonka web-analytiikkaa käsittelevät kirjoitukset (ja kirjat) kuuluvat verkkoliiketoiminnan osaajien pakolliselle lukulistalle.
  7. The Search Engine Journal olkoon luettelon uusin tuttavuus. Blogi on vastikään päätynyt seuraamieni sivustojen joukkoon -- ja vaikuttaa ehdottomasti lukemisen arvoiselta.
Näiden lisäksi lukulistallani on toki koko joukko erilaisia enemmän tai vähemmän teknisiä nörttiblogeja sekä erilaisia harrastusblogeja. Ne eivät kuitenkaan kuulu tähän blogiin.

Mitkä ovat sinun suosikkiblogejasi? Oletko itse lukenut samoja blogeja kuin minäkin?

Tämän artikkelin kirvoittamat kommentit

Pikavippi

Itse en oikeastaan lue mitään blogeja.

Esitä oma näkökulmasi

Lukijat

 

Copyright 2010.

Blogi käyttää kevyesti tuunattua Modern Clix -teemaa, jonka Introblogger on muokannut Blogspotia varten.