Luet artikkelia:

Lisää lukijoita blogille, mutta kuinka?

Blogini lukijamäärä ei ole noussut kolmen kuukauden aikana toivomallani tavalla. Tätä blogia lukee vain muutaman kymmenen ihmistä päivässä, ja vakituisia lukijoita lienee vain parikymmentä.

Kaikesta päätellen minun on lisättävä blogin markkinointia.

Blogia voi markkinoida periaatteessa kahdella tavalla. Ensimmäinen näistä on maksullinen, toinen tapa on maksuton.

Monet markkinoivat blogia tai muuta verkkosivua ostamalla Google-mainoksia. Tällöin tarkoituksena on etsiä hakusanoja, joiden avulla blogille saadaan mahdollisimman edullisia lukijoita. Blogi puolestaan pyritään optimoimaan siten, että sivulle ilmestyy selvästi paremmin tuottavia mainoksia. Tämä liiketoimintamalli tunnetaan nimellä AdSense arbitrage.

Jos pyörittäisin tätä blogia yrityksen kautta, saattaisin hyvin kokeilla tätäkin tapaa edistää blogin lukijakunnan karttumista. En kuitenkaan tällä hetkellä aio ryhtyä mainostamaan blogiani tällä tavoin. Niin harva lukija napsauttaa mainoksia, että pelkästään mainostulojen varaan ei kannata rakentaa liiketoimintaa.

Minun on tyydyttävä korvaamaan pääoman puute omalla työllä. Käytännössä tämä tarkoittaa hakukoneoptimointia ja ahkeraa muiden blogien kommentointia. Muiden blogien kommentointi tuo aina silloin tällöin jonkun vakituisen lukijan, kenties blogini päätyy jopa kommentoidun blogin blogrolliin.

Tällä hetkellä blogin lukijamäärän kasvattaminen on hankalaa. Kevään edetessä suomalaiset siirtyvät tietokoneidensa äärestä ulos aurinkoon, mikä näkyy välittömästi blogin lukijamäärissä ja mainostuotoissa.

Viime viikkoina eri verkkosivujeni lukijamäärät ovat vähentyneet tasaisesti. Pudotus on ollut noin viidentoista, kahdenkymmenen prosentin luokkaa. Jos kesästä tulee lämmin ja aurinkoinen, verkkosivujen mainostuotto todennäköisesti puolittuu vielä tästä.

Luultavasti ansaintamielessä bloggaavien kannattaa hidastaa kirjoittamistahtiaan samaa tahtia kesän lukijakadon myötä. Ainakin itse aion säästää juttuideoita syksyn synkkiin päiviin, jolloin lukijat taas palailevat tietokoneidensa ääriin.

Lue myös: Kuinka löydän lukijoita blogille?

Tämän artikkelin kirvoittamat kommentit

PinkSircus

Itse eksyin tänne jonkun muotiblogin kautta, kun siellä tämä mainittiin. Lisää uusia vierailijoita saisit ostamalla parit ripsivärit ja laittamalla pystyyn arvonnan. Yleisesti käytetty tehokeino on antaa kaksi arpalippua niille, jotka mainostaa kilpailua omassa blogissaan -> kaikki blogin lukijat rientävät linkin kautta katsomaan sun kilpailua. Ja aiheesta kiinnostuneet löytäisivät blogisi. Hah, ehkä se ripsari ei kovin hyvin sovi blogisi tunnelmaan, mutta jos olisit oikein epätoivoinen, niin se varmasti toimisi :D

Olen ottanut tavakseni klikkailla blogien mainoksia ihan vaan kannatuksen vuoksi. Vähän niinku tippiä tarjoilijalle :)

Kiitos mielenkiintoisesta blogista! Omaa blogiani pidän ihan vaan pisteidenkeruumielessä, mutta raha-aihe kiinnostaa yleisesti. Taitavasti kirjoitettua asiatekstiä on ilo lukea.

Mikko

Ehkä tämän blogin henkeen sopisi seteleiden arpominen, mutta luultavasti joku laki kieltää moisen. Kävijämäärät lähtisivät varmasti huimaan kasvuun :-)

Eric

Älä nyt jemmaa niitä juttuja syksyyn. On jotenkin jäänyt pakko-oireiseksi tavaksi tarkistaa tämä blogi joka päivä vaikka tiedän selvästi koska seuraava teksti ilmestyy (silloin kun olet etukäteen ilmoittanut) :D

Tämä on järjestyksessä toinen blogi jota olen alkanut seuraamaan. On tuonut paljon ideoita mieleen.

Kävijämäärien lisäämisestä sen verran, että oletko ajatellut hommata palvelintilaa vai onko tarkoituksena jatkaa ilmaisella pohjalla?
Omalla palvelintilalla koko tätä konseptia voisi jännästi laajentaa foorumin ja wikin muodossa.

Mikko

Eric: en oikeastaan ole vakavasti harkinnut webbihotelliin siirtymistä, mutta tuo wiki & foorumi -idea voisi tehdä siirtymisestä jo kannattavan. Tosin http://www.optimointi.com/foorumi/ on jo olemassa.

Wordpressin osaankin jo konfiguroida (ja kääntää teemat suomeksi), mutta phpBB:n virittämisessä olisi vielä vähän opettelemista.

Yritetään nyt ainakin juhannukseen asti jatkaa tutulla ma/ke/la-aikataululla :-)
Kesäksi kun ei ole töitä löytynyt, voisi tietysti ottaa projektiksi blogin siirtämisen uuteen osoitteeseen.

Ei oo totta

Mikko, kiitos kiinnostavasta postauksesta!

Itselläni lukijamäärät eivät vielä ole pudonneet, mutta olen aivan varma, että kesän edetessä niin tulee käymään. Olen itsekin miettinyt postaustahdin hidastamista (tai jopa lopettamista) kesäkuun puolivälistä elokuun puoliväliin.

Jari Parantainen on aikaisemmin katkaissut Pölli tästä -bloginsa postaamisen kesäksi, ja RSS-syötteiden avulla lukijat ovat kyllä palanneet syksyllä. Jarin hittiblogi on kuitenkin hieman eri asia kuin meikätytön pikkublogi. :)

Pelkään, että jos katkaisen postaamisen kokonaan, yksikään lukija ei palaa syksyllä. Sitten voisin jatkaa kirjoittamista ihan vaan äitini iloksi.

Eric

Jos haluat päästä hieman helpommalla foorumin suhteen ota SMF foorumi ja siihen suomenkielinen päivitys osoitteesta www.simplemachines.org

Hausta löytyy hyviä teemoja ja kielipäivityksiä.

Menestyvien ja katoavien yrittäjien ero näkyy siinä että missä katoavat jarruttaa menestyvät kaasuttaa.

Jos on alkamassa hiljainen kausi, käytä se mieluummin hyväksi toiminnan laajentamisen muodossa. Silloin sinulla on jo hyvä etumatka kun kausi taas alkaa.

Esitä oma näkökulmasi

Lukijat

 

Copyright 2010.

Blogi käyttää kevyesti tuunattua Modern Clix -teemaa, jonka Introblogger on muokannut Blogspotia varten.