Luet artikkelia:

Uuden blogin alkuhetkiä

Viime viikolla ihmettelin, miksi Suomessa ei juurikaan ole äijäblogeja. Toiveeni toteutui, sillä pari päivää sitten avattiin Äijäblogi. Käykääpä tutustumassa!

Uuden blogin käynnistäminen ei ole koskaan helppoa. Itse olen juuri rekisteröinyt uuden verkkotunnuksen ja ryhtynyt kirjoittamaan ensimmäisiä artikkeleita uudelle sivustolle. Sivu löytyy jo Googlen avulla, mutta en ole vielä ryhtynyt aktiivisesti markkinoimaan blogia. Markkinoinnin aika on vasta myöhemmin.

Blogin perustamisessa menee aina jonkun verran aikaa. Blogspot-blogi on toki helppo polkaista käyntiin varttitunnissa, mutta webbihotellissa pyörivän järjestelmän pystyttämiseen menee enemmän aikaa.

Valintani uuden blogin ohjelmistoksi oli selvä. Minulla oli entuudestaan hyviä kokemuksia WordPressistä, joten uusi sivustokin on rakennettu kyseisen alustan pohjalle.

WordPressiin on olemassa valtava määrä valmiita blogipohjia, sekä ilmaisia että maksullisia. Lisäksi ohjelmistoa on helppo laajentaa sadoilla lisäosilla, joiden avulla blogiin voi rakentaa hyvin monipuolisia lisätoimintoja.

WordPress on englanninkielinen ohjelmisto, mutta siihen on saatavilla myös suomennostiedostot. Useimpia blogiteemoja ei kuitenkaan ole suomennettu, joten WordPress-blogin pystyttäjä voi tarvita jonkun verran ulkopuolista apua. Blogipohjien suomentaminen ei onneksi ole iso urakka: itse suomennan teematiedoston osapuilleen tunnissa.

WordPress sopii tavallisten blogien lisäksi myös monien muiden verkkosivustojen julkaisualustaksi. Edustavia näytteitä löydät ohjelmiston näyteikkunasta. Sopivan teeman valitsemiseen meni jonkin verran aikaa, mutta lopulta löysin melko hyvin itseäni tyydyttävän teeman.

Seuraa uuden blogiprojektin etenemistä Rahasta-blogissa. Seuraava juttu ilmestyy ensi keskiviikkona kello 18.00.

Tämän artikkelin kirvoittamat kommentit

Esitä oma näkökulmasi

Lukijat

 

Copyright 2010.

Blogi käyttää kevyesti tuunattua Modern Clix -teemaa, jonka Introblogger on muokannut Blogspotia varten.