Luet artikkelia:

Tyttöblogien kuningatar Isabella

Suomen suosituimmilla tyyliblogeilla on lähes kymmenentuhatta lukijaa päivässä. Kuten pari päivää sitten totesin, näillä lukijamäärillä voi päästä jo mukaviin sivutuloihin - kenties blogista riittäisi jopa päätuloksi.

Länsinaapurissamme Ruotsissa muotibloggaus on vielä kovemmassa suosiossa kuin Suomessa. Maan suosituin "tyttöblogi" on Isabella Löwengripin blogi, joka kerää huikeat 600 000 kävijää viikossa. Blogion resepti on selvä: otetaan yksi malliksi kelpaava näyttävä vielä lukiota käyvä blondi, joka kertoo arkitapahtumistaan, shoppailustaan ja ravintola-aterioista. Blogi höystetään muotikuvilla, kuvilla vaatekaapista ja kylpyhuoneesta, kauneusvinkeillä ja videopätkillä.

Kuulostaako tutulta?

Mutta toisin kuin suomalaiset tyttöblogien pitäjät, neiti Löwengrip on määrätietoinen bisnesnainen. Hänellä on luonnollisesti oma assistenttinsa Emilie, sillä kyllähän päivittäinen bloggaaminen työstä käy - varsinkin kun täytyy olla koko ajan viimeisen päälle laitettuna julkisuudessa. Lounaat, kasvokuorinnat ja liikeillalliset kuuluvat luonnollisesti kuvioon. Vaatekuvaukset ovat luonnollisesti maksettuja mainospaikkoja.

Suuren maailman tyyliin myös suomalaisissa "tyttöblogeissa" järjestetään arpajaisia. Suomalaisbloggaajien arpajaiset ovat kuitenkin selvästi vaatimatttomampia kuin tukholmalaisen superjulkkiksen arpajaiset - tuoreimman arpajaisen palkintona on hoito tukholmalaisessa kauneussalongissa. Salonki tietenkin linkitetään blogiin, ja epäilemättä kyseessä on osa maksullista mainoskampanjaa. Varmasti 600 000 viikottaisen lukijan tavoittaminen ei ole ihan ilmaista tälläkään tavalla.

Luottamus Isabellan bisnespotentiaaliin oli suuri jo varhain. Isabellan liiketoiminta on osakeyhtiömuotoista. Hänen juristi-isänsä toimii yrityksen toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtaja on Googlen Ruotsin tytäryrityksen entinen toimitusjohtaja.

Yritystoiminta muodostuu blogin lisäksi verkkokaupasta, jonka kohderyhmän muodostavat 15-25 -vuotiaat naiset. Verkkokauppa on järjestetty ovelasti: joka päivä on myynnissä vain yksi tuote kerrallaan. Näin pääomaa ei sidota varastoihin, vaan kaikki tavara saadaan varmasti myytyä. Myytävä tuote vaihtuu joka päivä, minkä ansiosta kohderyhmän naiset saadaan käymään sivuilla tiheään. Mittakaava verkkokaupassa on siis aivan toista kuin yksi vaatekappale kerrallaan käytettyjä vaatteita huutokauppaavilla suomalaisbloggaajilla.

Stazzy pohti muutama päivä sitten kiinnostavassa artikkelissaan blogilistan kärkiblogien suosion salaisuutta. Stazzy arveli, että blogimaailmassa suosion saavuttaminen edellyttää avoimmuutta ja aitoutta - ihmiset näkevät kaupallisuuden läpi. Voi olla, että näkevät. Blogi saattaisi silti menestyä - tietäväthän ihmiset Cosmopolitanin ja Seiskan kaupallisuuden, mutta silti lukevat niitä.

Ruotsissa ei ole verkkojulkaisuille ratkaisevasti suurempaa potentiaalista lukijakuntaa kuin Suomessa. Sen sijaan maassa ollaan paljon kokeneempia kaupallistamisessa ja tuotteistamisessa. Ei ole sattumaa, että Ikea ja Hennes & Mauritz ovat ruotsalaisyrityksiä. Mutta ei Isabellan konseptissa ole mitään, mitä ei voisi siirtää myös Suomeen.

Tarvitaan vain tarpeeksi näyttävä tyttö, joka on valmis tuotteistamaan itsensä ja elämänsä. Tämä edellyttää tietoista luopumista yksityisyydestä, ja määrätietoista pyrkimystä julkkikseksi. Suomessa "salarakkaille" riittää kansikuva Seiskassa - paljon suurempaankin olisi mahdollisuus.

Kaupallisuus onnistuu, jos on valmis paljastamaan itsestään tarpeeksi ja on tarpeeksi hauskan näköinen. Ja kun konsepti toimii Ruotsissa, voi se onnistua Suomessakin. Saa nähdä, kuka onnistuu ensiksi rakentamaan itsestään ja elämästään tuotteen. Naapurintyttöjen on kuitenkaan turha yrittää - nyt etsitään glamourkuningatarta.

Tämän artikkelin kirvoittamat kommentit

Esitä oma näkökulmasi

Lukijat

 

Copyright 2010.

Blogi käyttää kevyesti tuunattua Modern Clix -teemaa, jonka Introblogger on muokannut Blogspotia varten.