Luet artikkelia:

Arvontojen avulla lisää lukijoita blogille

Tämän blogin viikottainen lukijamäärä kasvaa hitaasti mutta toistaiseksi varmasti. Ilmiö on hyvin yleinen - erittäin harva blogi löytää heti alusta alkaen satoja päivittäisiä lukijoita. On turhauttavaa kirjoittaa tasaiseen tahtiin juttuja muutamalle tai parillekymmenelle lukijalle. Alkuvaiheissa on vain luotettava siihen, että lopulta sitkeys palkitaan.

Lukijamäärän kasvattamista helpottaa, jos saat muut linkittämään blogiisi. Itse en ole onnistunut juurikaan keräämään tähän blogiin suunnattuja linkkejä. Tämä johtuu nähdäkseni kahdesta seikasta. Ensinnäkin verkkoliiketoimintaa käsitteleviä blogeja on Suomessa vain muutamia. Toiseksi nämä blogit eivät juurikaan linkitä ulospäin.

Linkkien keräämisessä pitänee siis ottaa käyttöön entistä kovemmat keinot ja siirtyä pian muoti- ja tyylibloggaajien suosimiin arvontoihin.

Useimpien arvontojen idea on yksinkertainen: osallistut arvontaan kommentoimalla jotain blogin juttua. Toisen arvan saat, kun kerrot arvonnasta omassa blogissasi. Palkintoina tyylibloggaajat käyttävät esimerkiksi saamiaan lahjakortteja tai jotakin pikkutavaraa.

Blogiarpajaiset edistävät lukijamäärän kasvua kahdella tapaa. Ensinnäkin tieto arvonnasta leviää blogiyleisön keskuudessa nopeasti. Näin saat ainakin yhdelle jutullesi suuren lukijakunnan. Tästä lukijakunnasta kenties osa jää blogisi pysyviksi lukijoiksi.

Pitkäjänteisempi hyöty muodostuu blogiin osoittavista linkeistä. Linkkien avulla blogiisi valuu uusia lukijoita vielä pitkään. Lisäksi linkit auttavat blogin hakukoneoptimoinnissa - hakukoneet nimittäin arvostavat sivuja, joihin kohdistuu paljon linkkejä. Hakukoneiden arvostuksen myötä blogi puolestaan tulee entistä useammin hakutulosten luettelossa kärkisijoille. Tämän ansiosta entistä useammat satunnaiset Internetin selaajat päätyvät sivullesi.

Ensi keskiviikkona käynnistyy Rahasta-blogin kesäarvonta. Palaa silloin lukemaan, mitä voit voittaa!

Tämän artikkelin kirvoittamat kommentit

Shoppaile ilmaiseksi!

Jee, vihdoinkin arvonta! Tuskin maltan odottaa, minkä palkinnon olet keksinyt :)

Mikko

Luvassa ei ole käteistä, mutta vähän sinne päin :-)

Esitä oma näkökulmasi

Lukijat

 

Copyright 2010.

Blogi käyttää kevyesti tuunattua Modern Clix -teemaa, jonka Introblogger on muokannut Blogspotia varten.