Luet artikkelia:

Kymmenen keinoa saada muut linkittämään blogiisi

Muutama edellinen artikkelini on käsitellyt hakukoneoptimointia. Tähän saakka olen antanut ohjeita oman sivun optimoimiseksi, jotta hakukoneet - Google etunenässä - noteeraisivat sivun mahdollisimman korkealle. Yksi tärkeimmistä hakukoneoptimoinnin välineistä, nimittäin omaan blogiin tai sivuun johtavien linkkien kerääminen, on toistaiseksi jäänyt vähälle huomiolle.

Google arvostaa sivua sitä enemmän, mitä useampi laadukas sivusto linkittää sivulle. Kaikki sivulle tai blogiin osoittavat linkit eivät ole yhtä arvokkaita. Esimerkiksi erilaisten roskasivustojen linkit eivät ole minkään arvoisia. Parhaat linkit sijaitsevat sivuilla, joilla on korkea PageRank ja joiden sisältö sivuaa oman sivusi sisältöä. Lisäksi optimaalisen linkin ns. ankkuriteksti kuvaa mahdollisimman osuvasti sivun sisältöä.

Kannattaa pysymä etäällä palveluista, jotka lupaavat rahaa vastaan kymmeniä, satoja tai jopa tuhansia sivullesi osoittavia linkkejä. Tämänkaltaisten palveluiden käyttämisestä ei näet ole juurikaan iloa - Google tulkitsee nopeasti ilmaantuvien samanlaisten linkkien olevan yritys huijata hakukoneen algoritmeja. Tällöin sivusi saattaa kadota kokonaan Googlen hakutuloksista.

Laadukkaan ja ainutkertaisen sisällön kirjoittaminen on edelleen paras tapa kerätä linkkejä. Tämä on tietenkin hidas ja vaivalloinen menetelmä. Valitettavasti toimivia oikopolkuja ei juuri ole - ellet sitten ole valmis kirjoittamaan kymmeniä blogeja, jotka silloin tällöin linkittävät pääasialliseen blogiisi.

Itse olen jonkun verran kokeillut myös rinnakkaisblogien kirjoittamista vain linkittämistarkoituksessa. En kuitenkaan ole jaksanut kirjoittaa riittävän paljon laadukasta sisältöä, jotta näistä blogeista olisi ollut merkittävää hyötyä liikenteen rakentamisen kannalta. Tällä hetkellä kirjoitankin aktiivisesti vain paria blogia, joiden sisällön pyritän kirjoittamaan mahdollisimman hyväksi - vain hyvät artikkelit auttavat pysyvän lukijakunnan rakentamisessa. Parin hyvän blogin kirjoittaminen ei edes ole työläämpää kuin parinkymmenen roskablogin ylläpitäminen.

Välillä tuntuu siltä, että hyväkään sisältö ei saa muita linkittämään omiin blogeihini. Siksi olen kerännyt seuraavaan luetteloon joukon netistä löytämiäni neuvoja, joita noudattamalla linkkejä blogiin pitäisi kertyä tavallista nopeammin.

1. Kirjoita luetteloita. Bloggaajat linkittävät mielellään numeroituihin luetteloihin, olipa niiden aihe lähes mikä tahansa. Mitkä ovat kaksikymmentäviisi parasta tyyliblogia? Entä kymmenen parasta bisnesblogia? Kaksikymmentä keinoa saada muut linkittämään blogiini?

2. Linkitä muihin blogeihin. Jokainen bloggaaja iloitsee blogiinsa kohdistuvasta linkistä. Varsin usein linkistä kiitetään linkittämällä takaisin.

3. Osallistu blogimeemeihin. Nämä ovat vähentyneet viime vuosina, tai kenties seuraamani bloggaajat ovat kyllästyneet meemeihin.

4. Käytä Blogilistaa. Jos kirjoitat englanniksi, käytä kansainvälisiä blogiluetteloita (esimerkiksi Technorati ja BlogCatalog).

5. Ole yhteistyössä muiden bloggaajien kanssa. Kommentoi muita blogeja, pidä yhteyttä saman alan bloggaajiin.

6. Kirjoita provokatiivisesti. Ärsytä lukijoitasi. Näin saat heidät paitsi kommentoimaan artikkeliasi, myös linkittämään sivuusi.

7. Upota blogiisi hauska kuva, johon muut alkavat linkittää. Näin toimii esimerkiksi virusmarkkinointi.

8. Kirjoita ajankohtaisesta aiheesta, josta muut eivät ole ehtineet vielä kirjoittaa. Jos et muuta keksi, nappaa aiheesi Ilta-Sanomien tai Iltalehden etusivulta.

9. Kirjoita niin hyvin, että muut alkavat pitää sinua asiantuntijana. Asiantuntijoihin viitataan mielellään.

10. Ja lue lisää vinkkejä 101 linkinrakennusvinkin luettelosta!

Tämän artikkelin kirvoittamat kommentit

Esitä oma näkökulmasi

Lukijat

 

Copyright 2010.

Blogi käyttää kevyesti tuunattua Modern Clix -teemaa, jonka Introblogger on muokannut Blogspotia varten.